Tarjoan koirien ja kissojen lihashuollon neuvontaa sekä koirahierontaa Turun seudulla. Asiakkaitani ovat olleet harraste- ja kilpakoirat sekä virkakoirat. Mukaan mahtuu myös lemmikkejä, joilla on joko akuuttia tai iän tuomaa rasitusta.
Jos arvelet että lemmikkisi (koira tai kissa) tarvitsee lihashuoltoa, otathan yhteyttä. Selvitetään hoidon tarve ja raivataan kalenterista tilaa tapaamiseen.
Osaamiseni ja kokemukseni
Olen suorittanut koirahierojan tutkinnon Tampereen urheiluhierojakoulussa vuonna 2011. Toiminimen perustin vuonna 2013, mutta se jäi sivutoimiseksi aloitettuani opiskelun ja myöhemmin ansiotyön.
Valmistuin Liviasta 2017 eläintenhoitajaksi. Sen jälkeen olen suorittanut klinikkaeläinhoitajan erikoistumisopintoja Tampereella Ahlmanilla sekä työskennellyt eläinklinikoilla. Ohjaan myös Koirankodalla mm. näyttely- ja Hoopers-kursseja sekä senioripuuhatunteja.
Riittävä määrä monipuolista liikuntaa ylläpitää koiran ja kissan lihaksistoa.
Ensimmäinen koirani oli lapinporokoira Jupiter (2006 – 2021). Sen jälkeen lauma on kasvanut tasaisesti. Minulla on huskyja ja shiboja. Abessiinialainen Iolana -kissa koulutti meitä kaikkia 2003 – 2020. Nyt perheeseen kuuluu kolme eri rotuista kissaa. Minulla on myös muita lemmikkejä.
Ylläpidän osaamistani eläinten hyvinvointiin ja koulutukseen liittyvillä luennoilla ja kursseilla. Olen kiinnostunut lemmikkien terveydestä ja liikunnan merkityksestä. Voin tukea lemmikinomistajaa myös lemmikin (koira ja kissa) ylipainoon liittyvissä asioissa. Käyn näyttelyissä (FI MVA, FI VMVA) ja mätsäreissä. Koirani ovat myös osallistuneet mainostuotantoihin. Vapaa-ajalla harrastan agilityä (Medi ja Maksi 3-luokka) ja rally-tokoa (mestariluokka) sekä kokeilen mielelläni muitakin lajeja viiden koirani kanssa.
Taru Mäkelä, koirahieroja ja eläintenhoitaja (AT)